Hämeenlinnan Aulangolla lauantaina järjestettävään polkujuoksutapahtumaan ajetaan kaupunkiliikenteen kakkoslinjalla. Moneen Suomen polkujuoksutapahtumista voi matkustaa myös järjestäjien tilausajobusseilla.
Lauantaina Aulangon luonnonsuojelualueella Hämeenlinnassa juostava Aulanko Tower Trail -polkujuoksutapahtuma ylpeilee hienojen maisemien lisäksi poikkeuksellisen hyvällä alueellisella ja paikallisella saavutettavuudella.
—Olemme Suomen väestöllisessä keskipisteessä. Pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere ja Lahti ovat reilun tunnin päässä. Paikallisliikenteen bussiyhteys Hämeenlinnan keskustasta ja rautatieasemalta on kätevä niin junalla matkaaville kuin keskustassa asuvillekin, sanoo tapahtuman viestintäpäällikkö Jussi Näri.
Juoksureitti kulkee keskustan tuntumassa sijaitsevalla Aulangon luonnonsuojelualueella, joka on noin 400 000 vuosittaisen vieraan myötä päiväretkien suurin suosikkikohde Hämeenlinnan ympäristössä.
Kolmen kilometrin lämmittely
Aulanko Tower Trailin lähtövaatteelle on matkaa Hämeenlinnan rautatieasemalta reilut kolme kilometriä.
Järjestäjä kannustaa osallistujia julkisten liikennevälineiden käyttöön ja kimppakyyteihin.
—Lyhyt välimatka ja julkinen liikenne helpottavat tapahtumajärjestelyjä, kun Aulangon alue muuttuu matalan kynnyksen lähiluontopaikasta polkujuoksutapahtuman näyttämöksi. Matkan keskustasta voi myös kulkea suunnistustapahtumien tyyliin jalkaisin, alkuverryttelynä juoksuun, Näri sanoo.
—Julkinen liikenne on eduksi paitsi ympäristölle myös tapahtuman palveluiden sujuvuudelle. Pysäköintialueella on paikat noin 250 autolle, ja tila voi täyttyä nopeasti. Osallistujille pisteet siitä, että hyvin moni on viime vuosina ajanut paikalle kimppakyydillä.
Bussi, juna tai kimppakyyti
Lajin suosion myötä Suomeen syntyi etenkin 2010-luvun alkupuolella polkujuoksutapahtumia. Moni suosituista tapahtumista järjestetään kansallispuistossa tai luonnonsuojelualueella.
Vuosina 2018–2022 Suomen kansallispuistojen kävijätutkimuksiin vastanneista 84 prosenttia saapui kansallispuistoon henkilöautolla, 5 prosenttia käytti junaa ja 4 prosenttia julkisen liikenteen bussia. Suomen 41 kansallispuistosta 12 voi saavuttaa junalla.
VR ja Metsähallitus ovat julkaisseet ohjeet kansallispuistoon junalla saapuville. Kolin, Kurjenrahkan, Repoveden, Rokuan, Seitsemisen, Teijon, Pallas-Yllästunturin, Pyhä-Luoston, Sallan ja Sipoonkorven kansallispuistojen lisäksi junalla saavutettavia luontokohteita ovat Aulangon luonnonsuojelualue Hämeenlinnassa, Punkaharjun luonnonsuojelualue Savonlinnassa ja Vallisaaren luonnonsuojelualueelle Helsingissä.
Julkisen liikenteen täydentäjänä ovat tapahtumaviikonlopun tilausajobussit.
—Esimerkiksi Kuusamossa, Ylläs-Pallaksella, Kolilla ja Espoossa polkujuoksutapahtumien järjestäjät räätälöivät linja-autokuljetuksia tilausajoina, Näri sanoo.
INFO: Aulanko Tower Trail -polkujuoksutapahtuma 16.9.2023, Hämeenlinna
Reittivaihtoehdot: 22 km ja 13 km
Kilpailukeskus, lähtö ja maali: Aulangon Katajistonranta.
Kisastartti klo 13
Osa valtakunnallista BUFF Trail Tour Finland -kiertuetta
Tapahtuma tuo paikalle yli 400 kilpailijaa ja kannustajaa
Reittikartat ja muut tiedot tapahtuman verkkosivulta: https://www.aulankotowertrail.fi/